7.2.18

Ingeborg: Ehdoton liiketoiminta - Bisneksen tekeminen uudella maapallolla

IN ENGLISH: Unconditional Business – Doing Business on New Earth

Kirjoittanut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)
24.1.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vanha järjestelmä johon olemme hyvin tottuneet, toimii pelkopohjalta. Tämä ei päde ainoastaan henkilökohtaiseen tilanteeseemme, vaan myös yrityksiin. Otamme itsestäänselvyytenä, että tarvitaan sopimuksia, määräaikoja ja ehtoja, vakuutuksia jne. varmistamaan, että liiketoiminta pyörii ja me olemme turvassa. Kuitenkin kaiken sen taakse kätkeytyy vain paljon pelkoja: tarve vaatia oikeutemme ja turvallisuutemme riskin minimoimiseksi. Ilmiselvästi vanhan toimintamallin yritykset toimivat epäluottamuksen energiassa.

Olen pohdiskellut jonkin aikaa, miten järjestän yritykseni tulevaisuudessa. Kysyin itseltäni, miten todellisen kanssaluomisen olisi mahdollista perustua luottamukseen, energialakeihin, tietoisuuteen ja virtaukseen – ihmislakien, sääntöjen, määräysten ja kontrolloinnin sijasta. Kyllä, näyttää mahdottomalta murtautua läpi vanhasta toimintamallista ja luoda jotain uutta. Ja kuitenkin impulssin on tultava ja alettava jostain.

Erilainen näkemys rahasta

Usko siihen, että raha on keino selviytyä, saada turvaa elämässämme ja saada aikaan se, mitä haluamme, estää meitä näkemästä uusia lähestymistapoja, miten voitaisiin toimia täysin eri tavalla. Kyllä, saatettaisiin kysyä, mistä aloittaa, kun niin monien asioiden täytyy muuttua. Olen päättänyt aloittaa omasta yrityksestäni. Ensimmäisenä askeleena päätin olla enää käyttämättä määräaikoja ja ehtoja tai sopimuksia niiden ihmisten osalta, joiden kanssa työskentelen, yksilöinä tai ryhmissä, projekteissa jne. Tiedän, että on monia yksityiskohtia ja esteitä niin kauan, kun edelleen käytämme vanhaa infrastruktuuria, mm. säännöt ja velvollisuudet, mutta se on ensimmäinen liike uuteen energiaan.

Ja kyllä, minun täytyy edelleen käsitellä puhelinsopimuksia, pakollisia vakuutuksia jne., joita järjestelmä edelleen vaatii. Voin silti tehdä valintoja. Tuenko edelleen aktiivisesti rahan vanhaa energiaa ja uskomusjärjestelmää, vai pitäydynkö pelkissä välttämättömyyksissä kyetäkseni pyörittämään yritystäni 5D-taajuudessa 3D-alustalla? Tuenko uuden kuplan puhkeamista, kuten tapahtuu kryptovaluutoilla tällä hetkellä, vai annanko rahalle eri merkityksen?

Tällä erää olen päättänyt pitää kaikki sopimukset mahdollisimman joustavina ja pieninä.
Näen ne infrastruktuurin tekijöinä, joita minun täytyy edelleen käyttää, kunnes uusi tapa tehdä liiketoimintaa, mukaan luettuna uusi infrastruktuuri, on kasvanut niin paljon, että vanhasta järjestelmästä tulee vanhentunut.


Näen yltäkylläisyyden paljon enempänä
kuin raha. 


Elämässä on hyvin paljon yltäkylläisyyttä, jonka otamme itsestäänselvyytenä, koska keskitymme mieluummin puutteeseen. Alkaen hengittämästämme ilmasta, ihmisistä, ympäröivästä luonnosta, tilaisuuksista oppia ja kasvaa jne. Raha on vain energiailmentymä ja osa vanhaa infrastruktuuria. Kuitenkin voimme käyttää sitä eri taajuudella. Sen sijaan, että teemme siitä selviytymistyökalun, voimme muuttaa sen luomistyökaluksi. 


Rahaa virtaa takaisin meille, kun jaamme
 aitouttamme ja taitojamme maailman kanssa. 


Kun toimimme sydämestä, ydinolemuksesta ja tarkoituksesta. Kun tunnemme olevamme saamisen arvoinen. Kun luotamme universaaliin virtaan, vaikkei meillä ole aavistustakaan, miltä tulos näyttää. Tällä tavalla voimme investoida sen uudestaan lisäluomuksiin.

Siis takaisin omaan yritykseeni. Kamppailin todella sen kanssa, että puhuin uudesta Maasta ja ehdottomasta rakkaudesta, ja kuitenkin minulla oli ehtoja nettisivuillani. Se tuntui jatkuvalta kitkalta, josta en pitänyt, ja kahdelta energialta jotka eivät sopineet yhteen. Miksi minulla olisi niitä, jos luottaisin täysin itseeni, muihin ihmisiin ja universaaleihin lakeihin? Niiden voimaantuneiden olentojen toimintamallissa, jotka rakastavat, arvostavat ja kunnioittavat toinen toisiaan ja ottavat vastuun omasta energiastaan, ei ole tarvetta ihmisen tekemille säännöille.


Tänään päätin poistaa ne ja korvata tekstillä
 ehdottomasta liiketoiminnasta. Olen valmis
 kanssaluomaan uuden Maan liiketoimintaa
 ihmisten kanssa, jotka tuntevat tuon kutsun
 myös, ja tiedän, että energialakien perusteella
 vain niitä tulee kenttääni, jotka resonoivat sen
 kanssa. 



Tällä korvasin ehdot (löytyy nettisivuiltani):

Ehdoton liiketoiminta

Suuri osa uuden Maan luomista on, miten yrityksiä pyöritetään ja miten ne toimivat tulevaisuudessa. Uuden maan energiamallit luodaan luottamukseen ja ehdottomaan rakkauteen perustuen. Tällä on suuri vaikutus bisnesmaailmaan.

Et enää löydä ehtoja, sopimuksia tai vastuuvapauslausekkeita nettisivuiltani, kun nämä käsitteet perustuvat pelkoon ja epäluottamukseen. Tarvitaan vain sitoutumistamme yhteiseen kokemukseen. Sitoudumme kanssaluomiseen sillä hetkellä, kun päätämme työskennellä toistemme kanssa.

Uusien energioiden ja sen tiedon perusteella, että olemme jokainen vastuussa omasta energiastamme ja luomisestamme, tiedämme, että kaikki kokemukset joihin astumme, on tarkoitettu olemaan ja auttamaan meitä matkallamme ja kasvussamme. Kun meidät laukaistaan ja nappuloitamme painellaan, tiedämme, että tämä on merkki omalta järjestelmältämme, joka kertoo meille, missä emme vielä ole tasapainossa. Otamme vastuun omista tunteistamme ja hyväksymme ne, muuttaaksemme ne sitten. Uuden Maan ihminen arvostaa kaikkea mitä on ja näkee tarkoituksen jokaisessa kokemuksessa.

Uuden Maan yritykset toimivat samalla tavalla kollektiiveina, jotka ovat tekemisissä toisten kollektiivien kanssa, energiaresonanssiin ja -periaatteisiin perustuen.


Aikomus, sitoumus ja antaumus

Aikomukseni, sitoumukseni ja antaumukseni on työskennellä ihmisten ja yritysten kanssa, jotka ovat valmiita luopumaan kaikista ehdoista ja turvaverkoista, jotka perustuvat vanhoihin puutteeseen, epäluottamukseen ja pelkoon perustuviin toimintamalleihin. Sen sijaan teemme liiketoimintaa yhdessä ja kanssaluomme hämmästyttäviä projekteja, pyrkimyksiä ja kokemuksia, jotka perustuvat yltäkylläisyyteen, luottamukseen ja rakkauteen ja ilmentyvät uuden Maan todellisuuteen. Ruumiillistamme yhdessä uuden kanssaluomis- ja yhteisösuunnitelmat. 


Vain universaaleja lakeja tarvitsee kunnioittaa.
 Ne edustavat automaattisesti hedelmällistä
 maaperää, jolle rakennamme uuden
 toimintamallin. 


Ehdoton liiketoiminta johtaa aina automaattisesti kaikki-voittavat -tilanteeseen, kun jokainen sitoutuu ja ottaa vastuun omasta osastaan. Kaikki-voittavat voi merkitä mitä tahansa – raha on vain osa sitä. On monia muita yltäkylläisyysmuotoja, joista olla kiitollinen. Yhteydet upeisiin ihmisiin, uudet kokemukset, uusi inspiraatio, uudet kasvutilaisuudet henkilökohtaisesti ja kollektiivisesti jne.

Ehdoton liiketoiminta on automaattisesti tasapainossa, kun se on niiden tasapainoisten olentojen kanssaluomista, jotka ovat tietoisia universaaleista laeista, luomis- ja evoluutioprosessista ja omasta vastuustaan antamassaan energiapanoksessa yhdessä luomiseen. Siksi harmoninen aikomus ja sitoutuminen ovat avain, ennen astumista fyysiseen luomisprosessiin. Tähän sisältyy sitoutuminen olemaan hyvin rehellinen ja kertomaan, kun jokin tuntuu epäharmoniselta ja epämiellyttävältä. Aitoutemme ja haavoittuvuutemme ilmaiseminen on oleellinen osa ja avain onnistuneeseen kanssaluomiseen.

Tämä merkitsee myös uuden merkityksen ja tehtävän antamista rahalle. Raha ei ole syy, miksi kanssaluomme tai teemme liiketoimintaa. Raha on vain energiavirtausta takaisin kanssaluomukseen, tasapainon ylläpitämiseksi aikaansaadun arvon kanssa ja investoimiseksi uusiin kanssaluomuksiin, jotka palvelevat suurempaa hyvää. 


Odotan innolla ehdottomana liiketoimintana olemista ja sen tekemistä kanssanne!

Ja niin se on …

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.